Pirkka-viinien tuoteperhe laajenee Pirkka Rieslingillä – aiemmat Pirkka-viinit jo Alkon vakiovalikoimassa

K-ryhmän Pirkka-tuotesarja täydentyi vuonna 2019 uudenlaisilla tuotteilla, kun Alkon valikoimaan lanseerattiin Pirkka-samppanja ja kaksi puna- ja valkoviiniä. Nyt valikoima laajenee luomusertifioidulla Pirkka Rieslingillä.

Pirkka-viinien sarja muodostuu viinialueiden klassikkoviineistä, ja nyt sarja täydentyy luomusertifioidulla Pirkka Rieslingillä. Pirkka Riesling saapuu Alkon tilausvalikoimaan 1. kesäkuuta.

”Raikas ja elegantti saksalainen riesling on todellinen oman alueensa klassikko. Useat ruoka- ja juoma-alan trendit syntyvät ravintola-alan huipulla, josta ne löytävät tiensä koteihin. Riesling on malliesimerkki myös tästä: riesling-viinit tulivat ravintoloiden kautta kuluttajien suureen tietoisuuteen. Raikkaan hedelmäisyytensä vuoksi ne ovat laajasti pidettyjä, ja on hienoa vastata kuluttajatoiveeseen laadukkaalla Pirkka-vaihtoehdolla”, viinit maahantuovan Kespron tuotepäällikkö Vesa Kaukjärvi kertoo.

Kuten aiemmissakin Pirkka-viineissä, myös rieslingin valinnassa on korkean laadun lisäksi kiinnitetty huomiota hankinnan vastuullisuuteen. ”Pirkka Rieslingin on tuottanut perheomistuksessa oleva Weingut Steinmuhle, joka sijaitsee Rheinhessenin alueella Saksassa. Tilan historia ulottuu 1700-luvulle, luomusertifioinnin tila on saanut viime vuonna. Valintaa Pirkka-rieslingin tuottajaksi vauhditti myös pienen perhetilan pieteetillä tehty työ tuotteensa eteen. Juuri tällaisia tuottajia haluamme K-ryhmässä erityisesti tukea”, Kaukjärvi sanoo.

Pirkka-viinisarja on tullut jäädäkseen

Aiemmat Pirkka-viinisarjan viinit ovat suosionsa ansiosta nousseet tilausvalikoiman ohella Alkon vakiovalikoimaan. Viineistä menestynein, Pirkka Barolo, on jo yli 220 myymälän valikoimassa.

”Pirkka-viinit otettiin vuosi sitten erittäin hyvin vastaan ja saivat hyviä arvioita sekä kuluttajilta että mediasta.  Ikoninen Pirkka-brändi otettiin ilolla vastaan myös viinipullon kyljessä, ja mielikuva laadusta on välittynyt asiakkaille myös näiden tuotteiden osalta. Pirkka-viinit ovat varteenotettava laatuvaihtoehto myös vaativammassakin ruokapöydässä”, Kaukjärvi sanoo.

Uusia Pirkka-viinejä saadaan kuluttajien saataville myös tulevaisuudessa. Uusia lanseerauksia ohjaavat kuluttajatoiveidenlisäksi myös alan trendit.

”Pirkka-viinisarja on tullut jäädäkseen. Arvioimme, että tulemme julkaisemaan uusia Pirkka-viinejä vuosittain. Valinnat kohdistuvat jatkossakin taiten tehtyihin laadukkaisiin hyvän hinta-laatusuhteen omaaviin viineihin”, Kaukjärvi kuvailee.

Pirkka-riesling on 1.6. alkaen tilattavissa Alkon verkkokaupasta sovitulla toimitusajalla. Tilaaja voi noutaa ne haluamastaan Alko-myymälästä. Aiemmat Pirkka-viinit (Barolo, Amarone, samppanja, Chablis ja Roero Arneis) ovat tilattavissa Alkon verkkokaupasta ja ne ovat saatavilla myös useista Alko-myymälöistä. Myymäläsaatavuuden voi tarkistaa Alkon verkkokaupasta.

Pirkka Riesling Organic 2019 (13,80 €), Alkon tuotenumero 949043

Kuiva. Aromeissa vaalean hedelmää, omenaisuutta ja kypsää sitruksisuutta. Maku seuraa tuoksua ollen pirteän hapokas ja mineraalien. Jälkimaku elegantti ja tasapainoinen.

Käyttösuositus: Monikäyttöinen viini, joka sopii niin seurusteluun kuin ruokapöytään. Erityisesti kasvisruoille, salaateille ja vaaleille kaloille . Hapokkuus viinissä kestää rasvaisemmatkin kastikkeet ja sitruksiset maut

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.