Rosee vakiinnuttaa asemiaan suomalaisten viinitottumuksissa – tuleeko Rose Proseccosta ensi vuoden hitti?

Viiniala koki kevään poikkeusolojen aikana kovan kolauksen ravintolamyynnin pysähdyttyä. Viinien nautiskelun palattua ravintoloihin roseeviinien suosio on vahvistunut. Viime vuosina nähtyä roseeviinien kysynnän selvää kasvua todistettiin jälleen kesäkuussa, selviää K-ryhmän ravintolatukku Kespron myyntidatasta.

– Suurimpia yksittäisiä syitä roseeviinin kovalle suosiolle kesäkuussa olivat varmasti lämpimät terassikelit ja tietysti ravintolarajoitusten purku, joka sai ihmiset liikkeelle ja terasseille. Roseeviini on helppo ja kesäinen vaihtoehto, kun haetaan hyvää seurustelu- tai nautiskeluviiniä, kertoo Kespron viinien tuotepäällikkö Vesa Kaukjärvi.

Yleisesti roseeviinien suosio nousee Suomessa kesäisin sen herättämien kesäisten mielikuvien takia. Maailmalla ja varsinkin Euroopan vanhoissa viinimaissa roseeviinit ovat osa vakiintunutta viinikulttuuria ja niitä nautitaankin ympäri vuoden. Suomen roseekulutuksessa näkyviä kesäisiä piikkejä ei juuri näy.

– Monissa maissa käytetään roseeviinejä hyvinkin paljon ruoan seurana. Se onkin hyvin gastronominen viini, jota voidaan yhdistää monien ruokien kanssa, toteaa Kaukjärvi.

Viinitottumukset muuttuvat hitaasti

Viinimaailmassa kuluttajatrendit ovat melko hidassyklisiä, roseeviinien suosio on näkynyt kuluttajien keskuudessa jo vuosia. Nyttemmin roseeviinit ovat löytämässä suomalaisten laseihin yhä useammin myös muina vuodenaikoina kuin vain kesällä. Myös maahantuojien parantuneet valikoimat roseeviinien saralla kertovat suosion noususta.

– Viime vuosien muista viinitrendeistä voidaan mainita saksalaisten viinien, etenkin monimuotoisten Riesling-viinien, nousu kuluttajien suosioon. Myös pohjoiseurooppalaiset valkoviinit ja kuohuviini tulevat varmasti jatkamaan kuluttajien suosiossa. Ensi vuoden trendiksi maailmalla povataan Rosé Proseccoa, joka näkee päivänvalonsa maailmanlaajuisesti 2021. Nähtäväksi jääkin, kuinka moni nauttii jatkossa roseensa kuplilla, kertoo Kaukjärvi.

– Viinimaailmassa paljon keskustelua herättänyt natural-viinien kategoria on jo nyt vakiinnuttanut asemansa Suomessa, vaikka muutamia vuosia sitten ne olivat vasta vain muutamien ravintoloiden juttu, kertoo Kaukjärvi.

Suomalaisten viinivalinnoissa korostuu yhä useammin laatu

Ennen koronaa alkanut suomalaisten kuluttajien tiedostuneisuus ja kasvava halu nauttia laadukkaita viinejä jatkuu.

– Laatu on tärkeämpää kuin määrä ja lasillisesta ollaan valmiita maksamaan muutama euro enemmän kuin ennen. Tällöin myös viinintarjoilun ja asiakaspalvelun asiantuntemus on tärkeässä osassa, sanoo Kaukjärvi.

Hyvän ravintolan viinilista kesällä 2020 on Kaukjärven mukaan oman asiakaskunnan huomioiva ja kattava. Listalta on syytä nousta esille selkeät, tasapainoiset ja helposti nautittavat viinit, joiden lisäksi tarjolla on muutama erikoisempi viini ja uusia tuttavuuksia. Myös matala-alkoholiset ja alkoholittomat viinit kuuluvat kesällä 2020 ravintoloiden ja terassien vakivalikoimaan.

Trackbacks & Pings

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.